Kultaa ostetaan monessa paikassa. Seuraamalla tätä sivustoa saat kullastasi parhaan hinnan. Kerromme paikoista, joissa ostetaan kultakoruja ja romukultaa parhaaseen hintaan.
maanantai 18. toukokuuta 2015
Ostetaan kultaa Verkkokulta.fi
Verkkokulta Oy ostaa kultaa hallinnoimansa verkkopalvelun verkkokulta.fi kautta. Verkkokulta toimii samoin kuin muutkin ostetaan kultaa -palvelut eli verkkosivuilta tilataan kuljetuspussi, jossa kulta tai hopea toimitetaan kullan ostajalle. Verkkokulta lupaa rahat keskimäärin 4,25 tunnin sisällä siitä kun kulta on saapunut heille. Käytännössä tämä tarkoittaneen maksua samana päivänä kun postilähetys saapuu heille.
perjantai 14. maaliskuuta 2014
Kultarahaksi konkurssi - Suosittu ostetaan kultaa -palvelu hakeutui konkurssiin
Romukultaa ostava KultaRahaksi on asetettu konkurssiin. KultaRahaksi jätti konkurssihakemuksen maanantaina ja oikeus asetti yhtiön konkurssiin eilen torstaina 13.3.2014. Konkurssista uutisoi ensimmäisenä Kaleva mutta nyt siitä löytyy mm. Taloussanomista.
KultaRahaksi kertoo verkkosivuillaan, ettei se ota enää vastaan uusia kultapakettitilauksia.
KultaRahaksi kertoo verkkosivuillaan, ettei se ota enää vastaan uusia kultapakettitilauksia.
tiistai 9. huhtikuuta 2013
Ostetaan kultaa - 24karaattia.fi ostaa kultaa
24karaattia.fi ostaa kultaa. 24karaattia.fi on OTC-sijoitus Oy:n ylläpitämä kullanostosivusto internetissä. 24karaattia.fi ostaa kultaa samaan tapaan kuin muutkin kullanostopalvelut netissä. Olemalla yhteydessä 24karaattia.fi -palveluun he lähettävät sinulle vakuutetun materiaalipaketin, jossa voit palauttaa kullan ja sopimuspaperit. 24karaattia.fi kertoo, että sen kultalähetykset on vakuutettu 500€ asti. Kullan hinta 24karaattia.fi -palvelussa on tällä hetkellä seuraava:
- 24 karaatin kulta: 37€/g
- 22 karaatin kulta: 22€/g
- 18 karaatin kulta: 19€/g
- 14 karaatin kulta: 15€/g
- 9 karaatin kulta: 8,50€/g
- 8 karaatin kulta: 7,50€/g
tiistai 22. tammikuuta 2013
Ostetaan kultaa Oulussa - Ikihopea ostaa kultaa Oulussa
Ikihopea on Oululainen kulta-alan yritys, joka ostaa kultaa Oulussa. Ikihopealle voit myydä omat kultakorusi joko tilaamalla heidän verkkosivuillaan olevan lähetyspussin tai menemällä paikanpäälle kauppakeskus Galleriaan Oulussa.
Ikihopea maksaa tällä hetkellä kullasta seuraavasti:
Ikihopea maksaa tällä hetkellä kullasta seuraavasti:
- 14k (585) 20,00.- /g
- 8K (750) 25,00.- /g
- 24k (999) 39,00- /g
keskiviikko 5. joulukuuta 2012
Ostetaan kultaa käteisellä Helsingissä - Timanttiforum ostaa kultaa käteisellä Helsingissä
Timanttiforum Helsingin Forumin kupeessa osoitteessa Simonkatu 8 ostaa kultaa heti käteisellä. Timanttiforum on auki arkisin 10.00-19.00 ja lauantaisin 10.00-16.00. Timanttiforumin kullan hinnat näkee heidän verkkosivuiltaan. Kullan lisäksi Timanttiforum ostaa hopeaa. Vaihdossa kullan hintaan lisätään +20%. Timanttiforum lupaa maksaa ostamansa kullan ja hopean heti käteisellä.
keskiviikko 21. marraskuuta 2012
Arvokulta.fi - Suomen Arvokulta Oy ostaa kultaa - Ostetaan kultaa -sivusto
Suomen Arvokulta Oy:n arvokulta.fi -verkkosivuston kautta voit myös myydä kultakorusi tai romukultasi. Arvokulta.fi kultarkorut lähetetään Kultakirjeeksi kutsutussa turvapussissa, joka on vakuutettu. Arvokullan maksama kullan hinta vaihtelee 21-43€/g välillä.
keskiviikko 31. lokakuuta 2012
Kultaruhtinas - Markkinoiden jalokätisimmäksi itseään mainostava ostetaan kultaa -palvelu
Kultaruhtinas on tutulla konseptilla toimiva ostetaan kultaa -palvelu. Kultaruhtinas lupaa parhaan hinnan korukullastasi. Kultaruhtinaalle voit lähettää kultakorusi käyttäen joko tekstiviestillä tilattavaa valmista pakettia (hinta vakuutuksineen 15€) tai tulostamalla lähetyslistan netistä ja paketoimalla lähetettävät kultakorusi itse. Kultaruhtinaalle lähetettävä kulta lähetetään tamperelaiseen PL-osoitteeseen. Kultaruhtinaan verkkosivuilla ilmoitetun Y-tunnuksen perusteella Kultaruhtinas palvelun takana on tamperelainen Kultasepänliike Suokko Aleksanterinkadulta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)